SM 1986 Kuopio
Toiset kuumailmapallolennon SM-kilpailut pidettiin Kuopiossa
28.2.-2.3.1986. Kilpailussa oli mukana jo kahdeksan
pilottia. Osanottajamäärä siis tuplaantui ensimmäisistä
SM-kisoista. Kahdella lennolla suoritettiin kolme
tehtävää. Kansainvälistä väriä kilpailuun toivat kaksi
ruotsalaista pilottia, jotka tosin lensivät kilpailun ulkopuolella. » Kilpailun arkisto
Kilpailun kärki | | Peter Lindholm | 2347 | | Suomen Kuumailmapallokerho |  | | Jouni Ruotsalainen | 2344 | | Suomen Kuumailmapallokerho |  | | Markku Jaatinen | 2327 | | Pilven Veikot |
Peter Lindholm uusi niukasti mestaruutensaKärjen osalta ei vuodessa ollut tapahunut muutoksia. Peter Lindholm
voitti myös toisen kuumailmapallolennon Suomen mestaruuden. Jouni
Ruotsalainen otti hopeaa vain kolme pistettä Lindholmille
jääneenä. Markku Jaatinen vei pronssin Lapuan Pilven Veikot
-kerhoon. » Lopputulokset |